Niemikotisäätiö tekee työtä helsinkiläisten mielenterveyskuntoutujien hyväksi. Vuonna 1983 perustettu Niemikotisäätiö on merkittävä toimija suomalaisessa psykiatrisen avohoidon kentässä. Niemikotisäätiön toiminta on monipuolista ja laajaa ja se on Helsingin kaupungin tytäryhteisö. Säätiö tuottaa asumispalveluja sekä asiantuntevaa ja yksilöllistä kuntoutusta mm. työtoiminnan muodossa helsinkiläisille mielenterveysasiakkaille.

Niemikotisäätiön toiminta on voittoa tavoittelematonta ja tähtää aina kuntoutujan hyvinvoinnin lisäämiseen ja toipumiseen. Toiminta on avointa ja läpinäkyvää ja toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan Ompelimoon.

Niemikotisäätiön Ompelimon verkkokauppa

Ompelijat osallistuvat itse tuotekehittelyyn, ideointiin ja valmistukseen usein aivan alusta loppuun asti. Onnistumisen ilo ja osallisuus yhteisöön ovat iso osa niin kuntoutumista kuin voimaantumista.

Uniikkituotteita myös tilauksina

Kaupan tuotevalikoima kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, uniikkeja tuotteita syntyy ja myydään sitä mukaa kuin niitä valmistuu. Otamme täällä Ompelimossa vahvasti huomioon asiakkaidemme tarpeet ja toiveet. Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja ilolla valmistamme vaikkapa juuri sinun terassisi, mökkisi tai lastenhuoneesi sävymaailmaan sopivan viirin.

Kaikki kierrätetään

Ompelimon verkkokaupan tuotteissa käytetään pääasiassa kierrätysmateriaaleja. Kierrätysmateriaaleihimme kuuluvat esim. verhot, pussilakanat, päiväpeitteet, pöytäliinat, kangasnäytteet valmistajilta ja myyjiltä, vanhat vaatteet kuten farkut ja nahkatakit jne. Pesemme ja/tai puhdistamme lahjoitusmateriaalit aina ennen käyttöä. Pienimmät kangasjäämät hyödynnetään silppuamalla ne pehmikkeiksi eläintenhoidon makuualustoihin.


Isommat tilaukset

Isoista tilauksista pyydämme ottamaan yhteyttä Ompelimoon sähköpostilla ompelimo@niemikoti.fi tarjouspyynnön muodossa. Toimitusaikamme on hieman tavanomaista pidempi. Koko toimintatapamme perustuu ajatukseen siitä, että työmäärä on työntekijälle yksilöllisesti juuri sopiva ja kuntoutusta tukeva. Stressitön työympäristö on kaiken toimintamme lähtökohta ja toipuminen (recovery) on kuntoutustoimintamme päämäärä.

Lisää recovery/toipumisorientaatiosta:
https://recovery.fi/
https://ssyk.fi/